NÄLKÄPÄIVÄ 26.-28.9.2019

Syksyn saapuessa tulee ajankohtaiseksi jokavuotinen Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys, joka on toiminut jo vuodesta 1980 alkaen. Vaikka se onkin jo monelle tuttu, on keräyksen merkitys aina yhtä tärkeä ja siksi on haluamme joka vuosi myös kertoa, mihin kaikkeen keräyksellä voidaan vaikuttaa. Avun tarve on suuri.

Mihin varoja kerätään?

Nälkäpäivänä kerätään sitomattomia varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Varoja ei sidota etukäteen tiettyyn kohteeseen. Siksi varoja voidaan käyttää nopeasti siellä, missä avun tarve on suurin. Juuri nyt apua tarvitaan esimerkiksi Syyriassa, jossa sota riehuu jo yhdeksättä vuotta. Nälkäpäivänä kerätyillä varoilla pystytään toimittamaan syyrialaisille ihmisille materiaalista hätäapua kuten huopia, makuualustoja, vettä, ruokaa, vaatteita sekä hygieniatarvikkeita.

Myös ilmastonmuutos vaikuttaa paljon ihmisten elämään ja tuo ongelmia, kuten kuivuus ja äärimmäiset sääilmiöt. Tämän vuoden kampanjassa nostamme esille erityisesti puhtaan veden puutetta, jonka vuoksi joka tunti kuolee 33 lasta. Ilman vettä ei ole elämää, ja vesi onkin lähes aina mukana katastrofi – ja kehitysyhteistyössämme.

Autetaanko varoilla Suomessa? 

Kyllä. Esimerkiksi tulipalossa kotinsa menettäneet tarvitsevat apua välttämättömiin hankintoihin hammasharjasta lähtien. Suomessa Nälkäpäivään lahjoitetuilla varoilla autetaan tulipalon uhreja ja ylläpidetään valmiutta auttaa onnettomuuksissa. Vuonna 2018 Punainen Risti auttoi 114 tulipalotapauksessa ympäri Suomen. Suomessa vapaaehtoiset auttavat talvimyrskyistä ja helleaalloista kärsiviä vierailemalla vanhusten luona ja jakamalla avustustarvikkeita sähkökatkojen aikana.

Punainen Risti antaa myös henkistä tukea onnettomuuksien uhreille ja heidän läheisilleen. Katastrofirahaston varoja käytetään myös Vapaaehtoisen pelastuspalvelun auttamisvalmiuteen ja toimintaan. Vapaaehtoiset auttavat viranomaisia esimerkiksi kadonneiden etsinnöissä ja suurissa onnettomuuksissa.

Kuinka iso osa lahjoituksesta päätyy avun saajalle?

Jokaisesta katastrofirahastoon lahjoitetusta eurosta vähintään 80 senttiä menee avustuskohteeseen. Katastrofirahaston sääntöjen mukaan keräyskulut saavat olla korkeintaan 20 prosenttia. Keräyskulut koostuvat keräysvälineiden, kuten keräyslippaiden ja liivien hankinnasta, keräysturvallisuudesta ja viestinnästä. Katastrofirahaston säännöt ja tiukka valvonta säätelevät lahjoitettujen rahojen käyttöä.

Tässä esimerkkejä siitä mitä keräysvaroilla saa:

Maailmalla:

  • 2 €: hengen pelastava antibioottikuuri likaisen veden sairastuttamalle lapselle
  • 10 €: pieni kasvimaa perheelle monipuoliseen ja omavaraiseen ravinnonsaantiin ruokapulasta kärsivällä alueella
  • 15 €: puhdasta vettä lapselle koko vuodeksi
  • 17 €: äitiyspakkaus kenttäsairaalassa synnyttäneelle
  • 30 €: kuusi lämmintä huopaa kodistaan sodan vuoksi paenneelle perheelle


Suomessa:

  • 22,5 €: kadonneen etsintäkoulutus yhdelle vapaaehtoiselle
  • 50 €: henkisen tuen koulutus yhdelle vapaaehtoiselle
  • 160 €: vaatteet tulipalon uhrille


Miten voin osallistua ja kauanko keräys kestää?

Lipaskerääjänä

Nälkäpäivä tunnetaan parhaiten kaduilla kulkevista lipaskerääjistä, ja jokainen on tervetullut vapaaehtoiseksi kerääjäksi. Voit ilmoittautua etukäteen mukaan tai tulla mukaan paikkakuntasi tapahtumaan ilman ennakkoilmoittautumista

Digikerääjänä

Jos lipaskeräys kadulla ei ole sinun juttusi, voit kerätä netissä Punaisen Ristin nettikeräykseen ja/tai perustaa Facebook-keräyksen tai oman nettikeräyksen.

Netissä voi kerätä myös katukeräyksen jälkeen. Katukeräys kestää 26.-28.9. mutta netissä voit kerätä ja lahjoittaa lokakuun loppuun saakka!

Joillain paikkakunnilla myös koulut ja koululaiset osallistuvat keräykseen. Se on perinne, jonka he muistavat vielä vuosien jälkeenkin!

Nälkäpäivään osallistuvat koulut ovat mukana arvonnassa, jossa palkintona on matka Punaisen Ristin avustustarvikkeiden lähtöpisteeseen, logistiikkakeskukseen Tampereelle. Matka sisältää tutustumisen katastrofiapuun, avustustarvikkeisiin ja kenttäsairaalaan, bussimatkan n. 40:lle hengelle sekä lounaan.

Lahjoittajana

Lipaskeräyksen lisäksi Nälkäpäivänä voi lahjoittaa myös

  • Tekstarilla → lähetä teksti SPR numeroon 16499, lahjoitat 15 €
  • Verkossa →  Lahjoita
  • MobilePaylla lahjoitusnumeroon 10900, tai
  • Tilisiirrolla tilille FI52 5000 0120 4156 73, viite 5173


Käytä #nälkäpäivä tai #hungerdagen -hästägiä kun julkaiset Nälkäpäivä-keräykseen liittyviä kuvia ja tarinoita.

SPR Kirppiksillä Nälkäpäivä näkyy mm. yhteistyössä eri paikkakuntien ja alueiden Punaisen Ristin osastojen kanssa, kahvitarjoilulla ja erilaisilla tarjouksilla. Lisäksi SPR-Kirppiksillä on omat keräyslippaat, johon voi tehdä lahjoituksen. Seuraathan oman paikkakuntasi ilmoittelua! Tehdään Nälkäpäivästä kaikkien yhteinen keräys!

Nähdään ja Kohdataan SPR-Kirppiksillä! ♥