SPR-Kirppis, Vaasa – ekologinen kierrätyskirppismyymälä!

Ympäristötietoinen Kirppistoimija

Ympäristöasiat puhututtavat kuluttajia yhä enemmän ja kestävän kehityksen mukaiset arvot ohjaavat ihmisten ostokäyttäytymistä enenevissä määrin.
Ympäristötietoisuus, ympäristöasioiden huomioiminen ja niistä tiedottaminen ovat ajan hermolla toimivan yrityksen, organisaation ja toimijan valttikortti.
SPR-Kirppis Vaasa on tehnyt valinnan olla juuri tällainen toimija kirppistoimialalla.

Kestävän kehityksen tiellä

Tulevan kevään 2018 aikana SPR-Kirppis Vaasan myymälässä toteutetaan useita kestävän kehityksen arvoista viestittäviä projekteja.
Asiakkaillemme näkyvin muutos tulee olemaan muovipussien poistuminen ostoskassi -valikoimista kevään 2018 aikana. Laadimme kassalle videon muodossa tietoiskun, jossa
haastamme asiakkaamme pakkaamaan ostoksille mukaan oman kestokassin. Jatkossa kassoilla on tarjolla paperi- ja kestokasseja sekä kierrätyspusseja.
Uudistukseen meitä on motivoinut mediassakin laajasti esillä ollut muovijätteen romahdusmainen määrä maailman merissä.
Meillä on kirppistoimijana mahdollisuus olla omalla toiminnallamme vaikuttamassa tämän tilanteen muuttamiseen. Muovijätteen vähentämiseen tähtäävät toimet ovat meille
keino kertoa, että haluamme huolehtia ihmiskunnan lisäksi myös ympäristöstämme.

Suunnitelmallista työtä ympäristön hyväksi

Muita ympäristötekoja myymälässämme ovat mm. jätehuoltosuunnitelman uudistaminen sekä siihen liittyvät muutokset jätteiden lajittelussa.
Uudistuksilla haluamme olla aktiivisesti vähentämässä kirppismyymälässä syntyvän jätteen määrää sekä edistämässä käyttökelpoisen materiaalin tehokasta uusiokäyttöä.
Vähennämme syntyvän jätteen määrää laatimalla lahjoittajillemme selkeät ohjeet siitä, millaiset tuotteet ovat meidän kauttamme kierrätettävissä.
Lisäksi käynnistämme tekstiilijätteen osalta selvittelyn entistä tehokkaamman materiaalikierrätyksen ja uusiokäytön mahdollistamiseksi. Etsimme aktiivisesti uusia
yhteistyötahoja tämän asian tiimoilta. Jätteen käsittely energiaksi on meillä viimesijainen vaihtoehto.
Vaasan alueella poltettava jäte muuttuu sähköksi alueen kotitalouksille.

SPR-Kierrätyskirppismyymälä

SPR-Kirppis, Vaasa toimii kestävän kehityksen uudistuksissa pilottina, mutta uudistukset tullaan toteuttamaan varmuudella jatkossa myös Kokkolan,
Kannuksen ja Himangan SPR-Kirppiksillä, ja tulevaisuudessa kaikilla SPR-Kirppiksillä.

Jonna Pitkänen
SPR-Kirppis, Vaasa